Särmäketo
Feb 23, 2019 23:31:13 GMT 2
Postannut Sirita Feb 23, 2019 23:31:13 GMT 2
SÄRMÄKETO
Nimet: Särmäpentu » Särmätassu » Särmäketo
Ikä: 6 vuotta
Sukupuoli: Naaras
Verikasti: Puhdasverinen
Uskonto: Tähtiklaani
Klaani: Virtaklaani
Asema: Varapäällikkö, Villitassun mestari
ULKONÄKÖ
Särmäketo on teräväpiirteinen kissa. Naaras on rakenteeltaan pitkä ja solakka, hieman laihahkokin. Kissalla on kuitenkin selvästä lihasta, mutta ei se pelkkä lihaskimppukaan ole. Särmäkedosta kyllä näkee että se on kokenut ja vahva soturi, monen kannattaa siis miettiä pari kertaa ennenkuin lähtee naarasta haastamaan. Sillä on pitkät jalat, sekä hyvin pitkä häntä.
Väreiltään kissa on hyvin vaalea. Aikalailla kermanväri on se mikä hallitsee kissan turkkia. Naaraan turkista kuitenkin löytyy vaaleanruskeita täpliä sekä suurempia aluieta, kuten kasvoista, niskasta, selästä, kyljistä sekä hännästä. Naaraan tassut ovat myös ruskeasävytteiset, Naaraan vasen etutassu on kuitenkin vaaleampi, melkeinpä valkoinen. Hyvin haaleaa, melkein valkoista väriä löytyy Särmäkedon kasvoista, korvista, kaulasta, rinnasta, mahasta, jaloista sekä hieman hännästä.
Kissa on naamataulultaan varsin kolkon oloinen, ikä on tuonut selvän terävyyden naaraan muotoihin. Pitkä kuono, kapea naama sekä suuret korvat tekevät Särmäkedosta aika helposti tunnistettavan näyn. Naaras askellus ja liikkeet ovat myös hyvin ylpeitä sekä itsevarmoja. Särmäkedosta näkee että se on kissa joka ei helposta hätkähdä.
Kissalla on vaaleanvihreät, ehkä jopa hivenen myrkynvihreät silmät. Kirsu ja polkuanturat ovat hyvin vaaleanpunaiset. Särmekedolla on myös pitkät, neulamaiset terävät kynnet jotka ovat väriltään hyvin vaaleanruskeat. Arpia kissalta myös löytyy, naaraan kuonossa on huulien päällä neljä arpea jotka tuovat Särmäkedolle myös huomattavan piirteen. Vasemmassa korvassa on myös lovi. Vasemmasta takajalasta löytyy myös kolme arpea.
Väreiltään kissa on hyvin vaalea. Aikalailla kermanväri on se mikä hallitsee kissan turkkia. Naaraan turkista kuitenkin löytyy vaaleanruskeita täpliä sekä suurempia aluieta, kuten kasvoista, niskasta, selästä, kyljistä sekä hännästä. Naaraan tassut ovat myös ruskeasävytteiset, Naaraan vasen etutassu on kuitenkin vaaleampi, melkeinpä valkoinen. Hyvin haaleaa, melkein valkoista väriä löytyy Särmäkedon kasvoista, korvista, kaulasta, rinnasta, mahasta, jaloista sekä hieman hännästä.
Kissa on naamataulultaan varsin kolkon oloinen, ikä on tuonut selvän terävyyden naaraan muotoihin. Pitkä kuono, kapea naama sekä suuret korvat tekevät Särmäkedosta aika helposti tunnistettavan näyn. Naaras askellus ja liikkeet ovat myös hyvin ylpeitä sekä itsevarmoja. Särmäkedosta näkee että se on kissa joka ei helposta hätkähdä.
Kissalla on vaaleanvihreät, ehkä jopa hivenen myrkynvihreät silmät. Kirsu ja polkuanturat ovat hyvin vaaleanpunaiset. Särmekedolla on myös pitkät, neulamaiset terävät kynnet jotka ovat väriltään hyvin vaaleanruskeat. Arpia kissalta myös löytyy, naaraan kuonossa on huulien päällä neljä arpea jotka tuovat Särmäkedolle myös huomattavan piirteen. Vasemmassa korvassa on myös lovi. Vasemmasta takajalasta löytyy myös kolme arpea.
Ääninäyte: Zira (The Lion Guard)
LUONNE
Särmäketo on kissa, jonka moni klaaneissa eittämättä tuntee ja jota voi olla vaikea unohtaa. Kuten virtaklaanilaiseen stereotyyppiin kuuluu, naaras on hyvin arvonsa tunteva ja äärettömän ylimielinen. Se ei kuitenkaan kaunistele asioita kuten virtaklaanilaisilla on tapana, Särmäketo puhuu suoraan ja säälimättä. Naaras ei pyri tekemään itsestään mitään valtaväkeä miellyttävää kuvaa, mutta haluaa kuitenkin että häntä arvostetaan. Jo vanhemman linjan soturina Särmäketo on kokenut ja nähnyt kaikenlaista, eikä tosiaan vähästä hätkähdä. Sen taitoja ja tietoja voidaan helposti arvostaa niin Virtaklaanissa kuin tunnustaa muissakin klaaneissa.
Särmäketo on ankara niin mestarina kuin muutenkin. Se vaatii kaikilta aina parasta suoritusta, eikä vain “parhaansa yrittäminen” riitä. Naaraan kunnioitusta on vaikea saada puolelleen, se on tosiaan hyvin vaativa. Se on myös aikamoinen perfektionisti itse. Kuitenkin siinä missä se kylmästi ja ankarasti moittii toisia, Särmäkedolla on joskus suuriakin vaikeuksia myöntää omat virheensä. Naaraalta on kuitenkin melkeinpä turha odottaa kauniita tai kilttejä sanoja, jonkinlainen kehu naaraan suusta otetaan aina ilahtuneena vastaan sen harvinaisuuden vuoksi. Jos kissan hyvälle puolelle haluaa päästä, täytyy melkeinpä omata hyvin samanlainen ajattelumaailma. Mielistelemällä ei Särmäkedon kanssa päästä hyvään valoon.
Vaaleaturkki on myös äärettömän uskollinen klaanilleen. Virtaklaani on sille kaikki kaikessa ja se pyrkiikin tekemään kaikkensa klaaninsa eteen. On ilo ja etuoikeus olla syntynyt Virtaklaaniin. Muille klaaneille ei ole tuntematon tieto se, että Särmäketo varsin avoimesti halveksuu muita klaaneja. Vanhempi soturi pitää omaansa aina parhaimpana, muut ovat mitätöntä sorttia. Jotain kunnioitusta muita klaaneja kohtaan kuitenkin on, koska ulkopuolisia kohtaan naaras on paljon karumpi. Se arvostaa puhdasverisyyttä, ollen itse hyvin arvostetun Virtaklaanin suvun jäsen. Se kohtelee kolkosti kaikkia muita kuin puhdasverisiä eikä se peittele inhoaan vääräverisiä saatika sitten klaanien ulkopuolisia kohtaan.
Naaras ei pelkää saatika varo sanojaan. Jos jollakulla on hänen kanssaan ongelma, niin tulkoot sanomaan sen päin naamaa. Pelkureita naaras ei siedä. Se tunnetaan hurjana ja tehokkaana soturina, joka käy helposti tunkeilijoiden kimppuun. Oman klaaninsa parissa se tyytyy vain sanan säilään. Joidenkin mielestä Särmäketo on ajoittan turhankin julma, se antaa tunkeilijoille aina kunnon selkäsaunan. Huhutaan että naaras olisi jopa tappanut erakkoja ja kotikisuja, jotka ovat vahingossa Virtaklaanin alueille eksyneet. Särmäketo ei ole koskaan myöntänyt saatika kieltänyt moisia väitteitä. On selvää että vaikka kyseessä on jo vanhempi kissa, vaalea naaras on soturi jota ei pidä aliarvioida. Se näkee omat metodinsa parhaaksi ja on kouluttanut kelpo sotureita, hyvin kuuliaisia sellaisia. Naaraalla on lähestulkoon armeijamainen lähestymistapa asioihin. Joku voisi vitsailla, että Jääklaani olisi innoissaan jos Särmäketo olisi heidän joukoissaan.
Ehkäpä monen yllätykseksi Särmäketo on varsin uskonnollinen kissa. Sillä on suuri usko Tähtiklaaniin ja näiden tietämykseen. Se kuitenkin inhoaa kaikkea muuta uskonnollisuutta, varsinkin Pimeysklaania. Naaraalla on myös hyvin vahva tahto noudattaa soturilakia, eikä se katso sääntöjen rikkojia hyvällä. Se on hyvin traditionaalinen, vanhoollinen kissa. Moni uusia asia epäilyttää vaaleaturkkia. Loppujen lopuksi Virtaklaani on sille kuitenkin tärkein asia ja naaras on valmis tekemään mitä tahansa klaaninsa vuoksi. Silloin se saattaisi rikkoa soturilakia.
Särmäketo on hyvin tunnettu ja arvostettu kissa, mutta ei tosiaan kovinkaan suosittu. Naaraalla ei ole kovinkaan hyviä suhteita kehenkään. Se on tosiaan kouluttanut kelpo sotureita, mutta harvemmin kukaan oppilas on jäänyt sen seurapiiriin. Virtaklaanissa ei ole tuntematon naaraan huono suhde tyttäreensä, Pöllökirkuun. Särmäketo on joissain piireissä viitannut pitävänsä ainokaistaan epäkelpona ja häpeänä koko suvulleen sekä Virtaklaanille. Ei tuollainen ole oikea soturi. Eikä Pöllökiljusta parantajaksikaan olisi.
Nyt kun Pöllökirku on yhtäkkiä lähtenyt klaanista, rikkoutui myös Särmäkedon ja tämän puolison Taimenhännän jo kauan hataralla pohjalla ollut suhde. Naaras esittää, ettei välitä moisista, vaan keskittyy työhönsä. Saattaa kuitenkin olla että Särmäketoa loppujen lopuksi häiritsee perhe-elämänsä kohtalo.
Naaras ei koe tarvetta kovinkaan syvällisille suhteille, mutta ei oikein kykene myöntämään omaa yksinäisyyttään. Kissa on kuitenkin niin ylpeä että tuskin se siihen pystyykään. Särmäkedon on vaikea höllätä, joskus harvoin sairastuessaan se selvästi muuttuu enemmän ärtyneeksi, haluten päästä mahdollisimman pian tekemään jotain. Harvemmin vaaleaturkki haluaa olla yksin omien ajatustensa kanssa. Kenties sen pääkopalla ei ole Särmäkedosta itsestään loppujen lopuksi kovin kaunista sanottavaa.
Soturi on kuitenkin aina ollut hyvin kunnianhimoinen ja vaikka se on ikänsä myötä luopunut toiveista päällikön asemasta, Virtaklaanin nykyinen tilanne on saattanut avata sillä mielenkiintoisen mahdollisuuden. Särmäketo on ilkeydestään huolimatta hyvä puhumaan, varsinkin itsensä puolesta. Hän on aina oikeassa, hän on ansioitunut soturi. Häneen voi Virtaklaani aina luottaa. Särmäketo on omalla tahollaan hyvin opportunistinen kissa.
Särmäketo on hyvin hankala ja epämiellyttävä persoona, joka ei pelkää olla ilkeä saatika joskus turhankin julma. Naaras kuitenkin selvästi osaa asiansa ja on luotettava tehtävissään. Kuitenkin helposti se on esimerkiksi monen oppilaan kuiskausten kohteena. Särmäketoon sopivat sanat “ilkeä vanha ämmä” turhankin hyvin.
Särmäketo on ankara niin mestarina kuin muutenkin. Se vaatii kaikilta aina parasta suoritusta, eikä vain “parhaansa yrittäminen” riitä. Naaraan kunnioitusta on vaikea saada puolelleen, se on tosiaan hyvin vaativa. Se on myös aikamoinen perfektionisti itse. Kuitenkin siinä missä se kylmästi ja ankarasti moittii toisia, Särmäkedolla on joskus suuriakin vaikeuksia myöntää omat virheensä. Naaraalta on kuitenkin melkeinpä turha odottaa kauniita tai kilttejä sanoja, jonkinlainen kehu naaraan suusta otetaan aina ilahtuneena vastaan sen harvinaisuuden vuoksi. Jos kissan hyvälle puolelle haluaa päästä, täytyy melkeinpä omata hyvin samanlainen ajattelumaailma. Mielistelemällä ei Särmäkedon kanssa päästä hyvään valoon.
Vaaleaturkki on myös äärettömän uskollinen klaanilleen. Virtaklaani on sille kaikki kaikessa ja se pyrkiikin tekemään kaikkensa klaaninsa eteen. On ilo ja etuoikeus olla syntynyt Virtaklaaniin. Muille klaaneille ei ole tuntematon tieto se, että Särmäketo varsin avoimesti halveksuu muita klaaneja. Vanhempi soturi pitää omaansa aina parhaimpana, muut ovat mitätöntä sorttia. Jotain kunnioitusta muita klaaneja kohtaan kuitenkin on, koska ulkopuolisia kohtaan naaras on paljon karumpi. Se arvostaa puhdasverisyyttä, ollen itse hyvin arvostetun Virtaklaanin suvun jäsen. Se kohtelee kolkosti kaikkia muita kuin puhdasverisiä eikä se peittele inhoaan vääräverisiä saatika sitten klaanien ulkopuolisia kohtaan.
Naaras ei pelkää saatika varo sanojaan. Jos jollakulla on hänen kanssaan ongelma, niin tulkoot sanomaan sen päin naamaa. Pelkureita naaras ei siedä. Se tunnetaan hurjana ja tehokkaana soturina, joka käy helposti tunkeilijoiden kimppuun. Oman klaaninsa parissa se tyytyy vain sanan säilään. Joidenkin mielestä Särmäketo on ajoittan turhankin julma, se antaa tunkeilijoille aina kunnon selkäsaunan. Huhutaan että naaras olisi jopa tappanut erakkoja ja kotikisuja, jotka ovat vahingossa Virtaklaanin alueille eksyneet. Särmäketo ei ole koskaan myöntänyt saatika kieltänyt moisia väitteitä. On selvää että vaikka kyseessä on jo vanhempi kissa, vaalea naaras on soturi jota ei pidä aliarvioida. Se näkee omat metodinsa parhaaksi ja on kouluttanut kelpo sotureita, hyvin kuuliaisia sellaisia. Naaraalla on lähestulkoon armeijamainen lähestymistapa asioihin. Joku voisi vitsailla, että Jääklaani olisi innoissaan jos Särmäketo olisi heidän joukoissaan.
Ehkäpä monen yllätykseksi Särmäketo on varsin uskonnollinen kissa. Sillä on suuri usko Tähtiklaaniin ja näiden tietämykseen. Se kuitenkin inhoaa kaikkea muuta uskonnollisuutta, varsinkin Pimeysklaania. Naaraalla on myös hyvin vahva tahto noudattaa soturilakia, eikä se katso sääntöjen rikkojia hyvällä. Se on hyvin traditionaalinen, vanhoollinen kissa. Moni uusia asia epäilyttää vaaleaturkkia. Loppujen lopuksi Virtaklaani on sille kuitenkin tärkein asia ja naaras on valmis tekemään mitä tahansa klaaninsa vuoksi. Silloin se saattaisi rikkoa soturilakia.
Särmäketo on hyvin tunnettu ja arvostettu kissa, mutta ei tosiaan kovinkaan suosittu. Naaraalla ei ole kovinkaan hyviä suhteita kehenkään. Se on tosiaan kouluttanut kelpo sotureita, mutta harvemmin kukaan oppilas on jäänyt sen seurapiiriin. Virtaklaanissa ei ole tuntematon naaraan huono suhde tyttäreensä, Pöllökirkuun. Särmäketo on joissain piireissä viitannut pitävänsä ainokaistaan epäkelpona ja häpeänä koko suvulleen sekä Virtaklaanille. Ei tuollainen ole oikea soturi. Eikä Pöllökiljusta parantajaksikaan olisi.
Nyt kun Pöllökirku on yhtäkkiä lähtenyt klaanista, rikkoutui myös Särmäkedon ja tämän puolison Taimenhännän jo kauan hataralla pohjalla ollut suhde. Naaras esittää, ettei välitä moisista, vaan keskittyy työhönsä. Saattaa kuitenkin olla että Särmäketoa loppujen lopuksi häiritsee perhe-elämänsä kohtalo.
Naaras ei koe tarvetta kovinkaan syvällisille suhteille, mutta ei oikein kykene myöntämään omaa yksinäisyyttään. Kissa on kuitenkin niin ylpeä että tuskin se siihen pystyykään. Särmäkedon on vaikea höllätä, joskus harvoin sairastuessaan se selvästi muuttuu enemmän ärtyneeksi, haluten päästä mahdollisimman pian tekemään jotain. Harvemmin vaaleaturkki haluaa olla yksin omien ajatustensa kanssa. Kenties sen pääkopalla ei ole Särmäkedosta itsestään loppujen lopuksi kovin kaunista sanottavaa.
Soturi on kuitenkin aina ollut hyvin kunnianhimoinen ja vaikka se on ikänsä myötä luopunut toiveista päällikön asemasta, Virtaklaanin nykyinen tilanne on saattanut avata sillä mielenkiintoisen mahdollisuuden. Särmäketo on ilkeydestään huolimatta hyvä puhumaan, varsinkin itsensä puolesta. Hän on aina oikeassa, hän on ansioitunut soturi. Häneen voi Virtaklaani aina luottaa. Särmäketo on omalla tahollaan hyvin opportunistinen kissa.
Särmäketo on hyvin hankala ja epämiellyttävä persoona, joka ei pelkää olla ilkeä saatika joskus turhankin julma. Naaras kuitenkin selvästi osaa asiansa ja on luotettava tehtävissään. Kuitenkin helposti se on esimerkiksi monen oppilaan kuiskausten kohteena. Särmäketoon sopivat sanat “ilkeä vanha ämmä” turhankin hyvin.
MENNEISYYS
Ei ole enää kovin montaa kissaa jäljellä jotka tietävät Särmäkedon oikeat lähtökohdat ja selitykset naaraan hankalalle luonteelle.
Särmäketo - silloinen Särmäpentu - syntyi Virtaklaanin ansioituneelle soturille, Rätvänäraidalle. Pentuja oli enemmänkin, mutta vain yksi niistä selvisi. Rätvänäraita joutui kaikenlisäksi kasvattamaan pentunsa yksin, koska tämän oletettu puoliso Sammakkosydän otti ja lähti toisen naaraan matkaan, joka oli kuitenkin osa Virtaklaania. Voi kuvitella, millaisen kiusallisen ja räjähdysherkän tilanteen tämä loi.
Rätvänäraita kuitenkin kasvatti pentunsa. Tämä naaras oli osa varsin ansioitunutta sukua Virtaklaanissa ja se tunnettiin tunnollisena, mutta hurjana soturina. Rätvänäraita ei ollut hempeilevää sorttia ja kun tämän ainoa rakkaus oli paljastunut tuollaiseksi petturiksi, ei naaraalla ollut paljoakaan äidillisyyttä tarjottavanaan.
Naaraan suhtautuminen Särmäpentuun oli vaihtelevaa. Toisaalta tuo muistutti naarasta tämän epäonnistuneesta liitosta, mutta soturi halusi myös koulia pennustaan samanlaisen soturin kuin hän itse. Osaksi suurta sukua ja tätä kautta Rätvänäraita voisi myös näyttää millaisen virheen Sammakkosydän oli tehnyt lähtiessään heidän luotaan. Ja olihan Särmäpentu kuitenkin hänen pennuistaan ainoa elossa oleva.
Niinpä Särmäpentu sai äidiltään kovahkon kasvatuksen. Nuori pentu oli tuolloin jo aika ärhäkkä, niin äitiään kuin muitakin vastaan. Muut kuningattaret helposti valittivat Rätvänäraidalle, että tämän tytär kurmuutti heidän kullanmurujaan oikein kunnolla. Rätvänäraita kuitenkin näki pennussaan jo suurta lupausta soturin uralle. Myös jo näissä vaiheissa soturi opetti pentunsa inhoamaan isäänsä.
Särmäpentu kyllä tiesi jo muun klaaninkin kautta, että Sammokkosydän oli hänen isänsä, kun äiti ei siitä pahemmin puhunut. Mutta siitä huolimatta, ei tuo ollut naaraalle tärkeä. Isä ei kuitenkaan edes vieraillut katsomassa tytärtään.
Lopulta tuli päivä jona Särmäpennusta tuli Särmätassu. Naaras sai mestarikseen kissan nimeltä Ulpukkalampi, joka oli Rätvänäraidan mielipiteiden mukaan aivan liian rauhallinen soturi. Ulpukkalampi halusikin tasoittaa Särmätassun räjähtävää luonteenlaatua, luoda tuosta tasapainoisemman tapauksen. Oppilas oli ensin hieman epävarma mestaristaan, mutta alkoi lopulta ihan tottumaan toisen tyyliin opettaa ja olla. Rätvänäraita kuitenkin ei helpolla pitänyt nokkaansa poissa tyttärensä asioista, varsinkin kun kyseessä oli myös suvun maine ja kunnia. Ei ollut lainkaan tavatonta että Rätvänäraita osui sattumalta paikalle kun Ulpukkalampi oli oppilaansa kanssa jotain tekemässä. Kaksi vanhempaa naarasta usein ajautuivat sanaharkkoihin opetuksen suhteen.
Särmätassusta alkoi tuntua, että äiti oli turhankin hallitseva. Mutta Rätvänäraita oli kätevä teoissaan ja sanoissaan, saaden tyttärensä uskomaan äidin olevan oikessa. Ulpukkalampi oli liian lempeä soturi. Heikko. Sellaiset kissat eivät auttaisi Virtaklaania. Oppilasaika oli alkanut helpommin, mutta pian Särmätassu itsekin ajautui sanaharkkoihin mestarinsa kanssa. Myös muut oppilaat saivat tuta vaalean naaraan kärttyisyyden. Särmätassu ei ollut varma ketä hänen pitäisi miellyttää ja millä tavalla, joten se lisäsi naaraan ärtymystä. Ainoa oppilas, joka häntä sieti ja koetti kannustaa oli nimeltään Taimentassu. Voisi sanoa, että oman aikansa toiselle tiuskiuttuaan, Särmätassu kuitenkin alkoi pitämään toisesta. Hänellä oli ystävä kaiken vaikeuden keskellä.
Rätvänäraita sen sijaan katkeroitui kaikessa hiljaisuudessa entisestään, varsinkin kun Sammokkosydämmen uusi puoliso putkautti maailmaan liudan terveitä pentuja. Jokainen niistä selvisi. Naaraasta tuntui että häneltä oli riistetty niin paljon. Särmätassusta piti tulla suurempi soturi kuin mikään noista pienistä kirppukasoista. Naaras eli omaa kostounelmaansa tyttärensä kautta. Mutta Ulpukkalampi ei ollut kissa, joka kykenisi Särmätassun kunnolla opettamaan oikealle tielle.
Yhtenä kauniina päivänä Ulpukkalampi oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Särmätassu muiden joukossa koetti epätoivosesti etsiä mestariaan, mutta Rätvänäraita päätyi vetämään tämän nopeasti sivuun. Kunnon virtaklaanilaisen ei pitäisi haaskata aikaansa heikkojen hyväksi.
Oli kai kohtalon ivaa, että Rätvänäraita päätyi tyttärensä uudeksi mestariksi. Klaanissa oli jo käynyt selväksi, ettei naaras läheisestä sukulaisuudesta huolimatta kohdellut Särmätassua sen kauniimmin kuin ketään muutakaan. Rätvänäraita oli koulinut monen muunkin oppilaan kunnon soturiksi, joten sen hän osaisi tehdä nytkin. Hänen täytyi omassa mielessään vain ylittää itsensä.
Ja niin soturi koulutti tyttärensä varsin kovalla kädellä, ei antanut lainkaan löyhyyttä kuten Ulpukkalampi. Siinä koulutuksen lomassa Sammokkosydämmen perheen halveksunnan lisäksi Rätvänäraita opetti tyttärelleen että Ulpukkalampi oli petturi, joka oli hylännyt oman klaaninsa. Typerä hölmö, joka luuli tietävänsä paremmin. Heikko pelkuri. Täysin turha tapaus.
Ja lopulta Särmätassu uskoi niin.
Naaras ei paljoa nähnyt Taimentassua kovan koulutuksensa myötä, mutta kolli halusi edelleen yrittää. Tuli aika kun he yhdessä muutaman muun oppilaan kanssa vihdoin saivat soturinimensä. Särmäketo ja Taimenhäntä. Heillä oli nyt mahdollisuus keskittyä omaan elämäänsä, tutustua uudelleen, paremmin. Rätvänäraidan karski koulutus oli jättänyt naaraaseen nyt kunnolla jälkensä, Taimenhännän täytyi todella aloittaa aivan alusta. Mutta kolli tiesi, että vaaleassa kissassa oli parempikin puoli kaiken kylmyyden alla.
Kuitenkin, Virtaklaani sai osakseen jälleen dramaattisia tapahtumia. Rätvänäraidalla kai kerrankin naksahti kunnolla, kun eräs Sammokkosydämmen pennuista tuli häntä häiritsemään. Naaras yksinkertaisesti kävi pennun päälle sen suuremmin varoittelematta. Leirissä syntyi varsin suuri rytäkkä aivan yhtäkkiä. Särmäketo oli myös paikalla, eikä oikein tiennyt mitä tehdä. Käydä emoaan vastaan? Naaras kuitenkin yritti edes jotain, sanoa emolleen järjen sanaa kaikessa kaaoksessa. Vastaukseksi nuori soturi sai vain kynnellisen huitaisun kohti naamatauluaan, kun emo sai aikaan nyt jo Särmäkedolla tunnetun piirteen - neljä arpea suoraan suun päällä.
Rätvänäraita saatiin taltutettua, mutta se onneton pentu oli kokenut karumman kohtalon. Oli sanomattakin selvä, että Rätvänäraita ei saanut jäädä klaaninsa pariin. Ja niin naaras karkotettiin, tämä lähti Virtaklaanista raivon vallassa. Eikä siitä sen koommin kuultu.
Särmäketo kerrankin tunsi olevansa hukassa. Se oli kaiketi ollut hukassa koko elämänsä, mutta nyt se iski päälle. Mitä ihmettä hän tekisi ilman emoaan? Rätvänäraita oli ollut kuitenkin niin hallitseva tekijä naaraan elämässä, että tämän yhtäkkinen poistuminen näyttämöltä sai kissan suuren hämmennyksen valtaan. Mutta Taimenhäntä tuli naaraan tueksi. Ja se toimi, jotenkuten. Särmäketo oli kiitollinen kollille, alkoi jopa pitää tästä.
Vuodet vierivät ja vaikka Särmäketo välitti Taimenhännästä, antoi naaras vielä enemmän itsensä kovettua emonsa oppien mukaan. Särmäkedosta tuli kuin tulikin hurja ja vahva soturi, mutta erittäin karvaan luonteen kera. Se ei uskonut tarvitsevansa ketään, ei ainakaan ketään muuta kuin Taimenhännän. Kolli olikin monen onneksi naaraalle rauhoittava osapuoli. He koettivat saada pentujakin, mutta se ei ottanut onnistuakseen.
Siinä jossain vaiheessa Sammokkosydän oli jo siirtynyt klaaninvanhempien puolelle ja sairastui vakavasti. Kolli halusi pyytää anteeksi Särmäkedolta, korjata suhteensa tyttäreensä kun oli vielä jotenkin mahdollista. Naaras piti kuitenkin kiinni emonsa sanoista. Se ei mennyt kohtaamaan isäänsä tämän viimeisinä hetkinä, ei edes jäänyt valvomaan tämän ruumiin rinnalle yöksi kuten kollin koko muu perhe.
Aikaa kului lisää, Särmäketo käytti aikaansa aina vain soturin taitojaan parantaen, erakkoja hätistellen ja taisteluihin osallistuen. Mutta lopulta sille ja Taimenhännälle iski onni. He saivat kuin saivatkin pennun. Tyttären nimeltä Pöllöpentu.
Särmäketoa harmitti jäädä pois soturin tehtävistä, mutta naaras oli kerrankin innoissaan jostain. Mutta kun Pöllöpentu kasvoi, ymmärsi Särmäketo nopeasti tuon olevan pettymys. Kenties hänen mielessään kummitteli ajatus Ulpukkalammesta kun näki pentunsa kehityksen. Heikko pelkuri. Ei sellainen voisi hänen pentunsa olla. Rätvänäraita oli ehkä mustannut suvun mainetta, mutta suku oli silti Virtaklaanissa pitkän linjan vaikuttaja. Ei ollut varaa heikoille.
Pian Särmäketo enemmän jättikin pentunsa muiden kuningattarien huoleksi, erkaantuen pennustaan yhtä nopeasti kuin oli siihen kiintynytkin. Taimenhäntä ei ollut iloinen asiasta, mutta koetti itse viettää aikaansa Pöllöpennun kanssa, koettaen kasvattaa tätä.
Sivusta Särmäketo seurasi kun tyttärestä tuli oppilas, tämä sai mestarikseen toisen aivan turhan tapauksen, Saarnimarjan. Typerä katti, joka oli sekin liian hellämielinen. Pöllötassusta ei kouliutuisi kunnon soturia tuossa opissa. Menetetty tapaus koko tytär.
Pöllötassun lisäksi naaras alkoi erkaantua myös Taimenhännästä, vaikka he jotenkin yrittivät pitää suhdettaan koossa.
Ajan kuluessa tapahtui se, mitä ei voitu odottaa. Jääklaani hajotti Virtaklaanin, ajaen sen kissat omiin suuntiinsa. Särmäketo taisteli vastaan, saaden kyllä vahinkoa aikaan, mutta joutuen itse myös lopulta pakenemaan paikalta. Naaras ohimennen tapasi jo soturiksi pääseen tyttärensä Pöllökiljun sekä Saarnimarjan, mutta ei jäänyt kaksikon seuraan kovin kauaksi aikaa, vaellellen omilla poluillaan, kiukusta kihisten.
Lopulta Virtaklaanin onnistui palaamaan kotiinsa ja elämä palautui pikkuhiljaa normaaliksi. Särmäketo sai kuulla, että Saarnimarja oli mitä luultavammin kuollut yrittäessään pelastaa vankeja. Hyvä niin. Yksi heikko kissa vähemmän. Särmäketo heitti itsensä työhön, antaen täyden panoksensa Virtaklaanin palauttamiseksi loistoon.
Hätäkokous tuli ja meni, ajat vaikeutuivat osaksi jälleen. Virtaklaani jätettiin tälläkertaa suhteellisen rauhaan. Mutta sitten klaanin parista katosi Pöllökirkukin. Naaras ei pahemmin asiasta piitannut, oli hän odottanutkin että tytär päätyisi pettämään klaaninsa ja livistämään karkuun kuten Ulpukkalampi aikoinaan. Asian äänen sanominen Taimenhännälle kuitenkin katkaisi aasin selän ja Särmäketo tuhosi sen ainoan suhteen, joka naaraalle jotain merkitsi.
Ja niin Särmäketo jäi yksin klaaninsa parissa. Mutta naaras ei ole ehtinyt tai halunnut sitä ajatella, tehden kaikkensa klaaninsa hyväksi. Muutokset johdossa ovat saaneet naaraan kiinnostumaan omista mahdollisuuksistaan päästä vihdoin ja viimein kunnolla vaikuttamaan Virtaklaanin asioihin.
Se haluaa klaaninsa nousevan Jääklaaninkin yläpuolelle, ei sillä että tuolla klaanilla tai muillakaan olisi mitään väliä.
c lavender
_____________________________________________
Extra:
- Englanniksi määrittelisin Särmäkedon nimien olevan Sharpkit, Sharppaw, Sharpfield
Särmäketo - silloinen Särmäpentu - syntyi Virtaklaanin ansioituneelle soturille, Rätvänäraidalle. Pentuja oli enemmänkin, mutta vain yksi niistä selvisi. Rätvänäraita joutui kaikenlisäksi kasvattamaan pentunsa yksin, koska tämän oletettu puoliso Sammakkosydän otti ja lähti toisen naaraan matkaan, joka oli kuitenkin osa Virtaklaania. Voi kuvitella, millaisen kiusallisen ja räjähdysherkän tilanteen tämä loi.
Rätvänäraita kuitenkin kasvatti pentunsa. Tämä naaras oli osa varsin ansioitunutta sukua Virtaklaanissa ja se tunnettiin tunnollisena, mutta hurjana soturina. Rätvänäraita ei ollut hempeilevää sorttia ja kun tämän ainoa rakkaus oli paljastunut tuollaiseksi petturiksi, ei naaraalla ollut paljoakaan äidillisyyttä tarjottavanaan.
Naaraan suhtautuminen Särmäpentuun oli vaihtelevaa. Toisaalta tuo muistutti naarasta tämän epäonnistuneesta liitosta, mutta soturi halusi myös koulia pennustaan samanlaisen soturin kuin hän itse. Osaksi suurta sukua ja tätä kautta Rätvänäraita voisi myös näyttää millaisen virheen Sammakkosydän oli tehnyt lähtiessään heidän luotaan. Ja olihan Särmäpentu kuitenkin hänen pennuistaan ainoa elossa oleva.
Niinpä Särmäpentu sai äidiltään kovahkon kasvatuksen. Nuori pentu oli tuolloin jo aika ärhäkkä, niin äitiään kuin muitakin vastaan. Muut kuningattaret helposti valittivat Rätvänäraidalle, että tämän tytär kurmuutti heidän kullanmurujaan oikein kunnolla. Rätvänäraita kuitenkin näki pennussaan jo suurta lupausta soturin uralle. Myös jo näissä vaiheissa soturi opetti pentunsa inhoamaan isäänsä.
Särmäpentu kyllä tiesi jo muun klaaninkin kautta, että Sammokkosydän oli hänen isänsä, kun äiti ei siitä pahemmin puhunut. Mutta siitä huolimatta, ei tuo ollut naaraalle tärkeä. Isä ei kuitenkaan edes vieraillut katsomassa tytärtään.
Lopulta tuli päivä jona Särmäpennusta tuli Särmätassu. Naaras sai mestarikseen kissan nimeltä Ulpukkalampi, joka oli Rätvänäraidan mielipiteiden mukaan aivan liian rauhallinen soturi. Ulpukkalampi halusikin tasoittaa Särmätassun räjähtävää luonteenlaatua, luoda tuosta tasapainoisemman tapauksen. Oppilas oli ensin hieman epävarma mestaristaan, mutta alkoi lopulta ihan tottumaan toisen tyyliin opettaa ja olla. Rätvänäraita kuitenkin ei helpolla pitänyt nokkaansa poissa tyttärensä asioista, varsinkin kun kyseessä oli myös suvun maine ja kunnia. Ei ollut lainkaan tavatonta että Rätvänäraita osui sattumalta paikalle kun Ulpukkalampi oli oppilaansa kanssa jotain tekemässä. Kaksi vanhempaa naarasta usein ajautuivat sanaharkkoihin opetuksen suhteen.
Särmätassusta alkoi tuntua, että äiti oli turhankin hallitseva. Mutta Rätvänäraita oli kätevä teoissaan ja sanoissaan, saaden tyttärensä uskomaan äidin olevan oikessa. Ulpukkalampi oli liian lempeä soturi. Heikko. Sellaiset kissat eivät auttaisi Virtaklaania. Oppilasaika oli alkanut helpommin, mutta pian Särmätassu itsekin ajautui sanaharkkoihin mestarinsa kanssa. Myös muut oppilaat saivat tuta vaalean naaraan kärttyisyyden. Särmätassu ei ollut varma ketä hänen pitäisi miellyttää ja millä tavalla, joten se lisäsi naaraan ärtymystä. Ainoa oppilas, joka häntä sieti ja koetti kannustaa oli nimeltään Taimentassu. Voisi sanoa, että oman aikansa toiselle tiuskiuttuaan, Särmätassu kuitenkin alkoi pitämään toisesta. Hänellä oli ystävä kaiken vaikeuden keskellä.
Rätvänäraita sen sijaan katkeroitui kaikessa hiljaisuudessa entisestään, varsinkin kun Sammokkosydämmen uusi puoliso putkautti maailmaan liudan terveitä pentuja. Jokainen niistä selvisi. Naaraasta tuntui että häneltä oli riistetty niin paljon. Särmätassusta piti tulla suurempi soturi kuin mikään noista pienistä kirppukasoista. Naaras eli omaa kostounelmaansa tyttärensä kautta. Mutta Ulpukkalampi ei ollut kissa, joka kykenisi Särmätassun kunnolla opettamaan oikealle tielle.
Yhtenä kauniina päivänä Ulpukkalampi oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Särmätassu muiden joukossa koetti epätoivosesti etsiä mestariaan, mutta Rätvänäraita päätyi vetämään tämän nopeasti sivuun. Kunnon virtaklaanilaisen ei pitäisi haaskata aikaansa heikkojen hyväksi.
Oli kai kohtalon ivaa, että Rätvänäraita päätyi tyttärensä uudeksi mestariksi. Klaanissa oli jo käynyt selväksi, ettei naaras läheisestä sukulaisuudesta huolimatta kohdellut Särmätassua sen kauniimmin kuin ketään muutakaan. Rätvänäraita oli koulinut monen muunkin oppilaan kunnon soturiksi, joten sen hän osaisi tehdä nytkin. Hänen täytyi omassa mielessään vain ylittää itsensä.
Ja niin soturi koulutti tyttärensä varsin kovalla kädellä, ei antanut lainkaan löyhyyttä kuten Ulpukkalampi. Siinä koulutuksen lomassa Sammokkosydämmen perheen halveksunnan lisäksi Rätvänäraita opetti tyttärelleen että Ulpukkalampi oli petturi, joka oli hylännyt oman klaaninsa. Typerä hölmö, joka luuli tietävänsä paremmin. Heikko pelkuri. Täysin turha tapaus.
Ja lopulta Särmätassu uskoi niin.
Naaras ei paljoa nähnyt Taimentassua kovan koulutuksensa myötä, mutta kolli halusi edelleen yrittää. Tuli aika kun he yhdessä muutaman muun oppilaan kanssa vihdoin saivat soturinimensä. Särmäketo ja Taimenhäntä. Heillä oli nyt mahdollisuus keskittyä omaan elämäänsä, tutustua uudelleen, paremmin. Rätvänäraidan karski koulutus oli jättänyt naaraaseen nyt kunnolla jälkensä, Taimenhännän täytyi todella aloittaa aivan alusta. Mutta kolli tiesi, että vaaleassa kissassa oli parempikin puoli kaiken kylmyyden alla.
Kuitenkin, Virtaklaani sai osakseen jälleen dramaattisia tapahtumia. Rätvänäraidalla kai kerrankin naksahti kunnolla, kun eräs Sammokkosydämmen pennuista tuli häntä häiritsemään. Naaras yksinkertaisesti kävi pennun päälle sen suuremmin varoittelematta. Leirissä syntyi varsin suuri rytäkkä aivan yhtäkkiä. Särmäketo oli myös paikalla, eikä oikein tiennyt mitä tehdä. Käydä emoaan vastaan? Naaras kuitenkin yritti edes jotain, sanoa emolleen järjen sanaa kaikessa kaaoksessa. Vastaukseksi nuori soturi sai vain kynnellisen huitaisun kohti naamatauluaan, kun emo sai aikaan nyt jo Särmäkedolla tunnetun piirteen - neljä arpea suoraan suun päällä.
Rätvänäraita saatiin taltutettua, mutta se onneton pentu oli kokenut karumman kohtalon. Oli sanomattakin selvä, että Rätvänäraita ei saanut jäädä klaaninsa pariin. Ja niin naaras karkotettiin, tämä lähti Virtaklaanista raivon vallassa. Eikä siitä sen koommin kuultu.
Särmäketo kerrankin tunsi olevansa hukassa. Se oli kaiketi ollut hukassa koko elämänsä, mutta nyt se iski päälle. Mitä ihmettä hän tekisi ilman emoaan? Rätvänäraita oli ollut kuitenkin niin hallitseva tekijä naaraan elämässä, että tämän yhtäkkinen poistuminen näyttämöltä sai kissan suuren hämmennyksen valtaan. Mutta Taimenhäntä tuli naaraan tueksi. Ja se toimi, jotenkuten. Särmäketo oli kiitollinen kollille, alkoi jopa pitää tästä.
Vuodet vierivät ja vaikka Särmäketo välitti Taimenhännästä, antoi naaras vielä enemmän itsensä kovettua emonsa oppien mukaan. Särmäkedosta tuli kuin tulikin hurja ja vahva soturi, mutta erittäin karvaan luonteen kera. Se ei uskonut tarvitsevansa ketään, ei ainakaan ketään muuta kuin Taimenhännän. Kolli olikin monen onneksi naaraalle rauhoittava osapuoli. He koettivat saada pentujakin, mutta se ei ottanut onnistuakseen.
Siinä jossain vaiheessa Sammokkosydän oli jo siirtynyt klaaninvanhempien puolelle ja sairastui vakavasti. Kolli halusi pyytää anteeksi Särmäkedolta, korjata suhteensa tyttäreensä kun oli vielä jotenkin mahdollista. Naaras piti kuitenkin kiinni emonsa sanoista. Se ei mennyt kohtaamaan isäänsä tämän viimeisinä hetkinä, ei edes jäänyt valvomaan tämän ruumiin rinnalle yöksi kuten kollin koko muu perhe.
Aikaa kului lisää, Särmäketo käytti aikaansa aina vain soturin taitojaan parantaen, erakkoja hätistellen ja taisteluihin osallistuen. Mutta lopulta sille ja Taimenhännälle iski onni. He saivat kuin saivatkin pennun. Tyttären nimeltä Pöllöpentu.
Särmäketoa harmitti jäädä pois soturin tehtävistä, mutta naaras oli kerrankin innoissaan jostain. Mutta kun Pöllöpentu kasvoi, ymmärsi Särmäketo nopeasti tuon olevan pettymys. Kenties hänen mielessään kummitteli ajatus Ulpukkalammesta kun näki pentunsa kehityksen. Heikko pelkuri. Ei sellainen voisi hänen pentunsa olla. Rätvänäraita oli ehkä mustannut suvun mainetta, mutta suku oli silti Virtaklaanissa pitkän linjan vaikuttaja. Ei ollut varaa heikoille.
Pian Särmäketo enemmän jättikin pentunsa muiden kuningattarien huoleksi, erkaantuen pennustaan yhtä nopeasti kuin oli siihen kiintynytkin. Taimenhäntä ei ollut iloinen asiasta, mutta koetti itse viettää aikaansa Pöllöpennun kanssa, koettaen kasvattaa tätä.
Sivusta Särmäketo seurasi kun tyttärestä tuli oppilas, tämä sai mestarikseen toisen aivan turhan tapauksen, Saarnimarjan. Typerä katti, joka oli sekin liian hellämielinen. Pöllötassusta ei kouliutuisi kunnon soturia tuossa opissa. Menetetty tapaus koko tytär.
Pöllötassun lisäksi naaras alkoi erkaantua myös Taimenhännästä, vaikka he jotenkin yrittivät pitää suhdettaan koossa.
Ajan kuluessa tapahtui se, mitä ei voitu odottaa. Jääklaani hajotti Virtaklaanin, ajaen sen kissat omiin suuntiinsa. Särmäketo taisteli vastaan, saaden kyllä vahinkoa aikaan, mutta joutuen itse myös lopulta pakenemaan paikalta. Naaras ohimennen tapasi jo soturiksi pääseen tyttärensä Pöllökiljun sekä Saarnimarjan, mutta ei jäänyt kaksikon seuraan kovin kauaksi aikaa, vaellellen omilla poluillaan, kiukusta kihisten.
Lopulta Virtaklaanin onnistui palaamaan kotiinsa ja elämä palautui pikkuhiljaa normaaliksi. Särmäketo sai kuulla, että Saarnimarja oli mitä luultavammin kuollut yrittäessään pelastaa vankeja. Hyvä niin. Yksi heikko kissa vähemmän. Särmäketo heitti itsensä työhön, antaen täyden panoksensa Virtaklaanin palauttamiseksi loistoon.
Hätäkokous tuli ja meni, ajat vaikeutuivat osaksi jälleen. Virtaklaani jätettiin tälläkertaa suhteellisen rauhaan. Mutta sitten klaanin parista katosi Pöllökirkukin. Naaras ei pahemmin asiasta piitannut, oli hän odottanutkin että tytär päätyisi pettämään klaaninsa ja livistämään karkuun kuten Ulpukkalampi aikoinaan. Asian äänen sanominen Taimenhännälle kuitenkin katkaisi aasin selän ja Särmäketo tuhosi sen ainoan suhteen, joka naaraalle jotain merkitsi.
Ja niin Särmäketo jäi yksin klaaninsa parissa. Mutta naaras ei ole ehtinyt tai halunnut sitä ajatella, tehden kaikkensa klaaninsa hyväksi. Muutokset johdossa ovat saaneet naaraan kiinnostumaan omista mahdollisuuksistaan päästä vihdoin ja viimein kunnolla vaikuttamaan Virtaklaanin asioihin.
Se haluaa klaaninsa nousevan Jääklaaninkin yläpuolelle, ei sillä että tuolla klaanilla tai muillakaan olisi mitään väliä.
c lavender
_____________________________________________
Extra:
- Englanniksi määrittelisin Särmäkedon nimien olevan Sharpkit, Sharppaw, Sharpfield